![]() ERITYISTASON PERHETERAPIAKOULUTUS JOENSUUSSA 2011-2013Soisalon koulutusyhtiö Careliarte Oy järjestää 3 vuotta kestävän erityistason perheterapiakoulutuksen. Koulutus alkaa alkuvuodesta 2011. Koulutuksen suunnittelussa on huomioitu Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO) 16.12.2005 julkaisemat psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöön oikeuttavan koulutuksen hyväksymisperusteet ja koulutuksen suorittaminen mahdollistaa erityistason psykoterapeuttinimikkeen käyttöoikeuden anomisen Valviralta. Koulutus noudattaa Valviran erityistason kaksivaiheisen koulutusmallin kriteerejä. Koulutuksen struktuuri on samantyylinen kuin Oulun yliopiston järjestämässä erityistason perheterapiakoulutuksessa. Koulutuksen lähtökohdatKoulutus pohjautuu biopsykososiaaliseen lähestymistapaan, jolloin opetukseen sisältyvät perustiedot mielenterveyden häiriöiden biologisesta taustasta, lääkehoidoista, psykodynaamisesta ja kognitiivisesta yksilöterapiasta sekä niiden integroimismahdollisuuksista perheterapeuttiseen työskentelyyn. Systeemiteoreettiseen viitekehykseen perustuvien perhe- ja verkostoterapeuttisten menetelmien käyttö on jo vakiintunut työskentelymuoto mielenterveys- ja sosiaalityössä sekä somaattisessa terveydenhuollossa. Näin kyetään entistä paremmin huomioimaan asiakas kokonaisuutena ja vaikuttamaan hänen oireisiinsa hänen biologiansa, psykodynamiikkansa ja nykyhetken ihmissuhteittensa kautta. Tällainen lähestymistapa mahdollistaa entistä nopeamman helpotuksen asiakkaan oireisiin ja siten parantaa hänen elämänsä laatua. Lisäksi voidaan ehkäistä vaikeiden psyykkisten häiriöiden muodostumista pysyviksi. Koska suuri osa kirjallisuudesta on englannin kielellä, koulutuksen suorittaminen edellyttää riittävää englanninkielisen kirjallisuuden ymmärtämiskykyä. Koulutuksen tavoiteKoulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille valmiudet työskennellä perhe- ja verkostoterapeuttina. Lisäksi koulutettavat oppivat soveltamaan eri perheterapiamenetelmiä asiakkaittensa tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Edelleen tavoitteena on saada koulutettavat mieltämään lääkehoidon ja eri psykoterapiamuotojen soveltuvuus eri tilanteisiin sekä ymmärtämään näiden tarpeenmukainen käyttö. Koulutettavien on niin ikään mahdollista löytää itsellensä ja työhönsä parhaiten sopivat työtavat. Koulutuksen laajuus ja rakenneKoulutuksen kokonaislaajuus on 61,5 opintopistettä ja siihen kuuluu teoriaopintoja (luentoja, kirjallisia tehtäviä ja kliinisiä seminaareja), tutustumista alan kirjallisuuteen, koulutuspsykoterapiaa, työnohjausta, opinnäytetyö sekä perheterapeuttista potilastyötä, työnohjausta ja työnohjauksen työnohjausta. teoreettinen- ja menetelmäopetus 50 oppsykoterapian työnohjaus 7,5 op 200 tuntiakoulutuspsykoterapia 4 op 100 tuntiapsykoterapeuttinen potilastyö (ei lasketa opintopisteisiin) 300 tuntiaKoulutuksen sisältö ja toteutusTeoreettinen ja menetelmäopetus 50 op sisältävät: Teoreettisten ja menetelmäopintojen tavoitteena on antaa perustiedot mielenterveyden häiriöistä, niihin vaikuttavista tekijöistä ja ongelmien ja häiriöiden hoitamisesta perheterapialla. Perheterapian työnohjaus 7,5 op sisältää perheterapian papereista tapahtuvaa sekä suoraa perheen läsnä ollessa tapahtuvaa perheterapiaa ja sen työnohjausta. Työnohjauksen tavoitteena on antaa valmiudet tehdä perheterapiaa. Koulutuspsykoterapia 4 op sisältyy koulutukseen ja se toteutetaan intensiivisenä, perehtymisenä omaan itseen ja perhetaustaan ryhmässä sekä oman taustan tutkimisena yhdessä perheenjäsenten kanssa. Koulutusterapian tavoitteena on antaa psykoterapeutille valmiudet ammatilliseen työskentelyyn siten, että hänen omat henkilökohtaiset pyrkimyksensä eivät ohjaa terapian kulkua tai vaaranna potilaan etua. Psykoterapeuttinen potilastyö (ei lasketa opintopisteisiin) sisältää opiskelijan omien perheterapiapotilaiden terapiatyön. Psykoterapeuttisen potilastyön tavoitteena on soveltaa käytäntöön koulutuksessa opittua ja siten saavuttaa kokemusta perheterapeuttina toimimisesta. KouluttajatKoulutuksen johtajana toimii VE perheterapeutti Raul Soisalo ja muina kouluttajina VE perheterapeutti Sanna Aavaluoma, sekä vierailevia luennoitsijoita. Valintaperusteet Valviran kriteerien mukaan: Kaikilta edellytetään lisäksi vähintään kahden vuoden työkokemusta hoitotyössä, mielenterveystyössä tai vastaavissa tehtävissä, mahdollisuutta tehdä psykoterapiatyötä koulutuksen aikana sekä henkilökohtaista soveltuvuutta, joka todetaan haastattelemalla. Koulutukseen hakeminenKoulutukseen valitun tulee sitoutua koko koulutukseen ja hänen on saatava siihen työnantajansa suostumus. Hänellä tulee olla riittävä mahdollisuus psykoterapeuttiseen potilastyöhön koulutuksen aikana (katso www.valvira.fi) Haku koulutukseen tapahtuu vapaamuotoisella kirjeellä, josta tulee käydä ilmi: Hakemukseen on liitettävä oikeaksi todistetut todistukset hakijan koulutuksesta ja muista ansioista, joihin hän haluaa vedota. Hakemukset tulee postittaa 30.10.2010 mennessä osoitteella: Soisalon Koulutusyhtiö Careliarte/Erityistason perheterapiakoulutus Siltakatu 12 C 25-26 80100 Joensuu Marraskuun ensimmäisellä viikolla hakija saa tiedon onko hän papereidensa perusteella sovelias koulutukseen. Tämän jälkeen hän saa kutsun soveltuvuushaastatteluun, josta hän maksaa haastattelijalle 100 €. OsallistumismaksuKoulutusohjelman hinta on 1500€/ lukukausi. Mikäli henkilö on työsuhteessa, koulutukseen on mahdollista hakea TE-keskuksen osarahoitusta, joka voi olla jopa 80%. Mikäli on tästä vaihtoehdosta kiinnostunut, tulee olla erikseen yhteydessä sähköpostilla, jotta tarvittava yhteishankintakoulutusesitys TE-keskukselle voidaan tehdä. Mikäli TE-keskuksen TÄSMÄ-koulutus ei tule kysymykseen, voi myös oppisopimustoimistosta tiedustella koulutuksen rahoitusta. Lisätietoja: Raul Soisalo, email: raul.soisalo@soisalo.net www.soisalo.net |
|